Psykologien
Työhuone
Psykologien
Työhuone
maanantai 26th toukokuu, 2025
Moni tulee psykoterapiaan, koska haluaa oppia ymmärtämään itseään paremmin: Miksi reagoin näin? Mistä tämä tunne tulee? Miten voisin muuttua? Itsetutkiskelu ja oivallukset ovatkin arvokkaita, mutta joskus käy niin, että asioita ymmärretään jo paljon, eikä mikään silti muutu. Tämä ei kuitenkaan tarkoita epäonnistumista. Kyse voikin olla siitä, että keho ja hermosto eivät ole vielä mukana muutoksessa. Ajattelu ja analyysi tapahtuvat mielen tietoisissa osissa (ja aivojen etuotsalohkoissa!), mutta todellinen muutos vaatii usein sen, että keho kokee olevansa turvassa.
Hermoston tila vaikuttaa suoraan siihen, pystyykö kokemuksia ylipäätään käsittelemään. Tätä ilmiötä kuvaa hyvin Daniel Siegelin kehittämä käsite “window of tolerance” eli suomeksi sietoikkuna. Kun olemme tässä ikkunassa, voimme tuntea, ajatella ja olla vuorovaikutuksessa, ilman että yliviritymme tai lamaannumme.
Jos hermosto menee ylikierroksille (taistele/pakene) tai romahtaa alivireyteen (lamaantuminen, jähmettyminen), aivojen ylin osa eli prefrontaalikorteksi ei enää toimi kunnolla. Tämä tarkoittaa, että emme kykene säätelemään tunteita, tekemään järkeviä päätöksiä tai ottamaan vastaan uutta tietoa yhtä tehokkaasti. Terapian kannalta tämä on olennaista: jos keho ei ole turvassa, ei mielikään voi olla utelias tai vastaanottavainen.
Vagushermo eli kiertäjähermo on kehomme pisin ja laajin aivohermo, joka kulkee aivoista sydämen, keuhkojen ja ruoansulatuselimistön kautta aina suolistoon asti. Se on keskeinen osa parasympaattista hermostoa ja vaikuttaa kehon rauhoittumiseen, stressin säätelyyn ja palautumiseen. Psykoterapiassa vagushermon merkitys liittyy erityisesti siihen, miten keho ja mieli ovat yhteydessä toisiinsa: vagushermon aktivoiminen voi auttaa rauhoittamaan kehoa ja mieltä, lievittämään ahdistusta sekä vahvistamaan turvallisuuden ja läsnäolon tunnetta.
Stephen Porgesin kehittämä polyvagaalinen teoria tarjoaa selkeän mallin siitä, miten hermosto arvioi turvallisuutta ja reagoi erilaisissa todellisissa ja kuvitelluissa uhkatilanteissa. Tämä tapahtuu usein täysin automaattisesti ja nopeasti. Meillä on kolme keskeistä hermoston tilaa:
Tämä “yhteyden tila” on terapiatyön kannalta keskeinen tavoite. Vasta silloin ihminen voi kokea, että on turvassa muiden seurassa – myös terapeutin. Tämä ei ole pelkkä tunne, vaan hermostollinen tila, jonka voi opetella aktivoimaan.
Usein ajatellaan, että rauhoittuminen tapahtuu sitten kun asiat on käsitelty. Psykoterapiaan tullessa voi olla esimerkiksi sellainen käsitys, että kun tarpeeksi monta kertaa puhuu vaikeista tunteista ja elämäntapahtumista, ne eivät lopulta enää vaivaa. Mutta todellisuudessa hermostollisen turvallisuuden kokemus on hankalien asioiden ja tunteiden käsittelyn edellytys.
Bessel van der Kolk, yksi tunnetuimmista traumatutkijoista, on todennut että trauma ei tallennu sanoina, vaan kehon tuntemuksina, liikkeinä ja aistimuksina. Siksi pelkkä puhuminen ei auta, ellei ensin saavuteta riittävää vakautta hermoston tasolla.
Kun keho saa mahdollisuuden rauhoittua, esimerkiksi hengityksen, liikkeen tai läsnäolon avulla, avautuu myös tilaa oivalluksille ja muutokselle. Tässä kohtaa analyysi ja ymmärrys voivat todella olla mahdollisia ja johtaa pysyvämpään muutokseen.
Hermoston säätely ei tapahdu vain terapiatilanteessa, vaan sitä voi tukea myös arjen valinnoilla. Tässä muutamia tutkittuja ja lempeitä keinoja:
Rytmi ja rutiinit – Säännöllinen päivärytmi (uni, ruokailu, lepo) luo hermostolle ennustettavuutta, mikä tukee turvan tunnetta. Päivärytmin ylläpitämisessä tärkeää on altistua luonnonvalolle mahdollisimman pian heräämisen jälkeen. Suomen kaamoksessa tämä voi olla hankalaa, joten esimerkiksi kirkasvalolampusta voi olla apua.
Hengitys – Pitkä, rauhallinen uloshengitys stimuloi vagushermoa ja aktivoi palautumiseen liittyvää parasympaattista hermostoa. Jos hengityksen pidentäminen tuntuu hankalalta, avuksi voi ottaa esimerkiksi pillin läpi puhaltamisen tai käyttää jotain konsonanttia tuomaan ilmavirtaan vastusta (esimerkiksi pitkä s- tai f-konsonantti).
Kosketus ja paino – Painopeitto, lämmin viltti tai kehon tietoinen koskettaminen voivat auttaa ankkuroitumaan nykyhetkeen ja tunnistamaan paremmin oman kehon rajoja ja tuntemuksia.
Äänet ja ympäristö – Luonnon äänet, pehmeä musiikki tai rauhallinen ihmisen ääni voivat vaikuttaa kehoon rauhoittavasti. Kokeile esimerkiksi lyhyttä kävelyä metsässä, jossa voit kuulla lintujen laulua ja lehtien suhinaa tuulessa.
Liike – Hidas kävely, venyttely tai keinumista muistuttavat liikkeet voivat auttaa hermostoa palautumaan. Liikkeen ei tarvitse tarkoittaa varsinaista kuntoilua, vaikka myös hikiliikunta on hyödyllistä.
Yhteys toiseen – Lempeä katse, kosketus tai rauhallinen keskustelu auttaa rauhoittumaan. Itselle tärkeän ja turvallisen ihmisen ajatteleminen voi aktivoida yhteyden tilaa myös yksin ollessa. Yhteyttä voi luoda myös lemmikkieläimeen esimerkiksi silittämisen tai leikkimisen kautta.
Seuraavaksi sukellamme siihen, miten elämäntavat ja arjen valinnat eli uni, ravinto, kuormitus ja palautuminen liittyvät terapiaprosessiin. Miten kehoa ja mieltä voi tukea kokonaisvaltaisesti, eikä vain puheen tasolla?
Tervetuloa mukaan jatkamaan!
Bessel van der Kolk: Jäljet kehossa: Trauman parantaminen aivojen mielen ja kehon avulla
Stanley Rosenberg: Opas vagushermon parantavaan voimaan
Deb Dana: Polyvagaaliteoriaa alkajille (julkaistu Suomen trauma- ja dissosiaatioyhdistyksen verkkosivuilla osoitteessa https://www.disso.fi/tietoa-traumasta-ja-dissosiaatiosta/kirjoituksia-ammattilaisilta/polyvagaaliteoriaa-alkajille/)
Posted by